perjantai 17. lokakuuta 2008

Viisaudenhampaan perjantai

Tänään jouduin ihan yllättäen viisaudenhampaan poistoon, joten koirien kanssa puuhailu on jäänyt vähemmälle kun lääkäri kielsi riehumisen.
Onneksi törmättiin Urhoon pissireissulla ja koirat leikkikin ihan täysillä. Tosin Into muisti välillä täyttää mahaansa myös sammalella, kepeillä ja jollain sämpylän rippeillä...
Lilli leikki ekan kerran koskaan kahden koiran kanssa samaan aikaan, mahtavaaaaaa!!
Into on vaikuttanut Lilliin positiivisesti muutenkin. Lilli saattaa jopa joskus mennä ihan tuntemattomaakin ihmistä moikkaamaan kun Into on aina menossa kaikkien luokse. Lilli ajattelee että pakko olla joku tuttu, sitten yleensä pettyy ja lähtee laahustamaan pois kun huomaa että ihminen olikin joku perus-reiska.

Talven osalta hienoja uutisia: Päästiin Lillin kanssa maneesiryhmään, eli treenit jatkuu talvellakin! Tosi mukava, koska ekat kisatkin alkaa jo ohjaajaa pikkisen poltella.
Inton kanssa perustottikseen kunhan opinnäytetyö on purkissa, ja keväällä agin alkeet.

Nyt jatkuu rankka makoilu koirien kanssa sohvalla. On tässä hampaan poistossa jotain positiivistakin, saa nimittäin ihan lääkärin määräyksellä olla tekemättä mitään.


Lilli ja Into napittaa norsu-lelua

torstai 16. lokakuuta 2008

Pitkään jatkunut blogi-projektini on vihdoin päässyt etenemään. Pientä saamattomuutta havaittavissa tälläkin saralla siis, kuten lähes kaikessa toiminnassani.
Yritän tässä blogissa keskittyä lähinnä rakkaisiin karvanaamareihini, eli Jackrussellinterrieri Lilliin ja Intoon ( Junttiahon Wilma & Peppersmoothie's Balder Ancho).
Saattaapa väliin lipsahtaa muutama sananen itsekeskeisestä omistajanretaleestakin.


Jackru n. Junttiahon Wilma


S. 26.6.2006
Väri: tricolour
Korkeus n. 26cm
Hampaat ok, henki: haiseva.
Näyttelyt: ei harrasta
Harrasteet: erilaiset vartiointitehtävät ja agility

Lilli on ensimmäinen russelini, ja varsin persoonallinen sellainen. Ei pidä vieraista, paitsi niistä, jotka muistuttaa jollain tapaa oman lauman jäseniä. Ei anna vieraiden näpelöidä itseään. Varsin epäluuloinen ja negatiivinen luonne. Eli omistajaansa tullut hyvin pitkälti.

Huomaa kohtalaisen mystiset numerot syntymäpäivässä:666.




Jackru u. Peppersmoothie's Balder Ancho

S.17.7.2008
Väri: tricolour

Korkeutta ei mitattu, hajottaa kuitenkin mitan ja itsensä siinä rytäkässä.

Hampaat naskalit.

Näyttelyt: alimittainen

Harrasteet: kaikista maailman ihmisistä, eläimistä, kasveista ja ruuasta tykkääminen.


Into tuli meille parin viikon varoitusajalla kun Nora etsi uroksensa jälkikasvulle sijoituskotia. Minä hullu lankesin. Syö minut konkurssiin ja vastineeksi saan paljon kakkaa ja pissiä.

Into tykkää kaikesta. Saamarin päivänsäde....

Intosta tulee isona mahtava agilitykoira ja varsin viriili uros muutoinkin.


Jossain vaiheessa tulossa tarkempaa tietoa kakaroista, kuhan saan aikaiseksi.