maanantai 27. heinäkuuta 2009

Näyttelyturisti Mikkelissä 26.7

Käytiin siis sunnuntaina Mikkelissä katsomassa Inton kanssa näyttelymeininkiä.
Aluksi mentiin Basset-kehän laidalle, jossa Bambusta tuli MVA! Pitikin suunnitelmista hieman poiketen jäädä sitten ryhmäkehää odottamaan. Kerettiin katsella myös russelikehää. Into tapasi muutaman ihanan tytön, joista ehkä ihanin oli Riikolan Aina Ilona, eli Ilona. Luulin, että tämä halailu on vain joku Inton oma juttu, mutta Into halaili Ilonan kanssa kovasti, joten muutkin sitä siis tekevät! :) Itsekin ihastuin Ilonaan kovin, ihanan mallinen ja etenkin ihanan luonteinen pieni russelityttö!
Nähtiin näyttelyssä myös Lillin velipuolen Jessen omistajaa Ninniä, jonka kanssa kerettiin pikaisesti rupatella.

Näyttelyssä vierähti lähemmäs 10 tuntia. Valitettavasti ryhmäkehässä ei Bambulle menestystä enää tullut. Kaikki olivat jo väsyneitä, jopa Into. Aurinko paistoi ja oli kuuma.

Kotona koirat vielä riekkuivat uuden lelun kanssa ja Lento tuli vielä leikkimään Solan kanssa.
Jopa Lentolla meni hermot Solaan, joka yritti esimerkiksi saada läähättävän Lenton kielestä hampailla kiinni...

Huomenna taas treenit Intolla. Ostin näyttelystä jonkun supinnahka riekaleen, jota kokeillaan palkkana. Hyvin tuntui kiinnostavan ainakin eilen.

Bambu ROP ja Fin MVA 26.7.2009



Näyttelyhulinasta väsähtänyt (oman elämänsä muotovalio) Into

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Solan ensimmäiset päivät uudessa kodissa ja Into 1vuotta!

Jeeee, Into täytti lauantaina vuoden!
Jälli vietti synttäreitään Joroisissa, kun omistaja juhli samaan aikaan ystävänsä polttareita Helsingissä ja Lohjalla. Onneksi Inton synttärit olivat kuitenkin mitä parhaimmat, koska Merin Jämttipentu Sola pitää kyllä huolen, että Intolla aktiviteettia riittää... tosin välillä niinkin paljon aktiviteettia, että jopa Intolla (joka on maailman kiltein ja kaikista maailman asioista tykkäävin koira) on mennyt hermot aivan totaalisesti!
Tosin kun alkuhuuma on haihtunut ja Solakin alkaa jo kasvaa ja saada kokoa, Into huomaa jäävänsä ehkä hivenen alakynteen leikeissä, josta sitten seuraa russelimaiseen tapaan täysi kaaos. Lilli on ottanut pomon paikan jo kauan aikaa sitten, mutta Into alkaa kyllä jo kyseenalaistaa Kärtsyn (Lillin) johtoasemaa. Solakin koettelee Lillin hermoja parhaan kykynsä mukaan, tosin ihan kokeilumielessä.

Tässä kuvia Solasta ja muistakin, kun Sola oli ollut uudessa kodissaan vasta muutamn päivän. Nythän pentu on jo kasvanut Intosta ohi :)



Meri ja Sola
Solikka


Porukka


Into teki Solan lelusta sen kuuluisan "varauksensa"


"Miksi sinä olet niin pieni ja pehmeä?"

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Juhannuksen pallonaama

Taas muutama viikko kulunut edellisestä kirjoituksesta.
Juhannuskin tuli vietettyä välissä. Koirien kanssa mökkeiltiin aattona Harjurannalla päin. Intolla oli ihan huippujuhannus, kun veneiltiin vieraisille ja joka saaressa oli kaksi koiraa kavereina :)
Pääsi moikkaamaan vanhoja treenikavereitaan Siiriä ja Iinestäkin. Kyllä vilisti kolme koiraa melkoisella vauhdilla! Lilli oli frisbeevahdissa sillä aikaa mökillä Emman ja "mummin" kanssa.
Illalla ajettiin Joroisiin Rikiä ruokkimaan, kun kotiväki oli juhannuksen vietossa pohjoisessa.

Juhannuspäivänä suunnattiin Rantasalmelle, Lottaa ja porukkaa morjestamaan. Piti vain käväistä, eli reissu venähti aamun tunneille asti. Koirilla oli kivaa, tosin ne Lemmikinniemen ainaiset kusiaiset kiusasivat taas :/ Pahin tilanne oli Intolla, joka selvästikin oli allerginen puremille. Naama turposi jälleen ja silmät muurautuivat lähes umpeen. Into näytti vainukoiralta russelin sijaan. Annoin kyytabletin, joka alkoi vaikuttaa hitaasti. Vasta seuraavana aamuna turvotus oli täysin poissa.

Treeneihin päästiin peräti kahdesti tällä viikolla. Treenit on menneet mukavasti Inton kanssa. Perjantain intsenäisissä hioimme keppejä, jotka alkoivatkin sitten luistaa, mutta harjoitusta kaivataan edelleen. Lillin kanssa en enää agiin mene näillä näkymin, se kun ei ole nyt nauttinut hommasta ollenkaan, vaan hermorakentensa vuoksi lähinnä vain stresssaa koko tilannetta.
Keskittyköön jänisjahtiin :)

Alkuviikolla Merille tuli 8-viikkoinen Jämtlanninpystykorva Sola. Into on ollut tavanomaiseen tapaansa hyvin innoissaan uudesta tulokkaasta. Laitan kaveruksista kuvia jossain vaiheessa. Lilli on puolestaan keskittynyt opettamaan pennulle tapoja, siihen Lillimäiseen tyyliin ;)

-J

Lotan ottamassa kuvassa Into,Lento ja Bambu juhannuksena (ennen Inton turvotusta..).
Lilli kerkesi jo yllättäen karata... ;)