keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Vuoden alun kuulumisia

Pitkä päivitysväli takana...
Laiskuus johtuu uudesta työstäni, ku työmatka vie suuntaansa tunnin verran aikaa, ja työajatkin kohtalaisen epäsäännölliset, joten työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen on ollut melkoista harjoittelua vielä!

Agilityssäkin on ollut hiljaista, kun harjoitukset ovat vain kerran viikossa.
Halliprojektissa toivotaan PIKAISTA edistystä, sillä hevosen lannalle perso koira ei
ole mikään motivoitunein agilitykaveri maneesissa!
Toisinaan Into kyllä unohtaa lantakikkareet ja keskittyy ihan hyvin, jolloin radatkin menevät
hienosti! Ja kepit ovat nyt onnistuneet irrallisena esteenä hyvin, mutta radalla ne ovat vielä hitusen hakusessa,kun Intolla on tajuton vauhti päällä ja koiraa on hankala saada rauhoittumaan kepeille.

Nyt on sitten kilpailulisenssi hankittu tälle vuodelle ja omat kisat olisivat helmikuun 13. päivä.
Katsellaan, miten ehditään harjoittelemaan ennen niitä, että kannattaako lähteä edes säheltämään vielä noihin kisoihin. Into on ollut nyt hieman kipeä, epäilin kennelyskää, mutta toisaalta yskää ilmenee vain nyt kireimpinä pakkaspäivinä. Koira on kyllä pirteä ja muutoin ihan tikissä. Toivotaan, että oireet menevät ohi.