sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Kisat ja jossittelua

Nyt on sitten ensimmäiset agikisat takana. Eilen oltiin omissa kisoissa maneesilla, kirpeässä pakkassäässä, joka myös toi omat haasteensa hommaan.

Päivä alkoi Inton mittaamisella. Mittaus oli Intolle koko päivässä varmasti haastavinta. Mitta pelotti Intoa, ja homma piti jättää kesken, kun Into alkoi stressata liikaa. Onneksi tuomari oli fiksu, eikä mitannut koiraa väkisin. Mittaus saatiin kuitenkin tehtyä,kun Into oli hieman rauhoittunut ja päässyt pois mittauspöydältä.

Mentiin sekä A-, että B-kisa, jotka oli kummatkin agiratoja. Radat oli kummassakin tosi haastavia ykkösten radoiksi. Muunmuassa kepeille tultiin kummassakin vinosta kulmasta ja melko pitkillä vienneillä ja paljon oli samoja esteitä moneen kertaan, joten melkoista pyörimistähän se oli!
A-kisa meni ihan harjoitellessa,kuten harkoissakin se eka harjoitus menee aina poskelleen,kun Into vasta lämmittelee :) Eka kielto tuli keinulle, jota Into hieman karsasti. Toinen olikin jo Intolle hyvin epätavallinen, nimittäin putkesta käänyttiinkin pois!! Tätä Into ei ole tehnyt koskaan, koska tykkää putkista. Vein myös mielestäni ihan hyvin koiran sinne, mutta näin kävi. Kolmas kielto tuli hypyllä, joka sitten kiellon jälkeen tuli hypättyä vielä väärään suuntaan.
Loppu menikin sitten ihan hyvin :) Ja kepit mentiin ilman kieltoja! Tosin ennen keppejä oli vaikea saada koira haltuun, joka on hyvin tavallista vielä meillä.

B-kisa oli myös varsin haastava radaltaan. Siltä olisimme kuitenkin saaneet nollan JOS en olisi luottanut koiraan niin paljoa ja jättänyt sitä selkäni taa (TYHMÄ VIRHE!!!!!!), jolloin Into kepeille mennessä hyppäsi väärän esteen. Loppu rata meni ihan täysin putkeen.
Sain hyvää palautetta ohjauksestakin, miinus se yksi kohtalokas virhe.... :)

Nollia ei mini ykkösten radalla tullut yhtään, joka kielii kyllä haastavista radoista. Tuomarina oli Marjo Lahikainen.

Ensi kuussa uusiksi, toivottavasti pienemmässä pakkasessa ja enemmän harjoitelleena ;)