lauantai 29. elokuuta 2009

Into Varpsin mätsärin BIS

Käytiin pyörähtämässä Varpsin mätsärissä harjoittelemassa Porvoon näyttelyä varten kivalla menestyksellä. Into nimittäin korjasi koko kisan voton hienolla esiintymisellä ja täydellisellä käytöksellä :) No, ehkä tuomari hieman saattoi suosia, hän kasvattaa itse chihuja, ja selkeästi tykkää pikkukoirista enemmän (antoi sinisen nauhan monelle isolle, täydellisesti esiintynelle koiralle, jos parina oli pikkukoira). Tuomari myös sanoi, että hänellä itsellään on ollut terrieri ja tietää, miten vaikeaa niitä on kouluttaa. Juu, olisi pitänyt tuoda Lilli mätsäriin... :D

No, kahden viikon päästä siis Porvoossa eka oikea koettelemus näytelmissä. Into tunnetusti riehaantuu muista russeleista, joten yhtä sievää esiintymistä tuskin on tiedossa, kuin mitä tänään nähtiin. Into kuitenkin osaa käyttäytyä niin halutessaan, se on todistettu :)

Treeneissäkin on käyty ja ne ovat menneet varsin kivasti. Kuulemma aika kisavalmis koira (ohjaajan mielipide tosin eroaa hieman tuosta kommentista..). Onneksi on vielä aikaa treenata esim. keppejä ennen,kuin 15 kk ikä tulee täyteen ja kisakentät kutsuvat.
Täytyy vain alkaa olla hyvin tarkkana kontakteilla, koska Into on nyt saanut sen verran luottamusta radalle, että alkaa myös roiskia vauhdilla kontaktien puolivälistä alas. Näin esimerkiksi A:lla viime treeneissä, mutta heti petrasi, kun laitoin namialustan. Ahnetta on helppo opettaa ;)

Nyt Into on täysin uuvuksissa mätsärikokemuksesta ja Lilli leikkii Inton tienaamalla palkintopossulla.

Itsekin alan olla kypsä händläykseen, koska aamulla käytiin Pieksämäeellä Rikin kanssa näyttäytymässä kehässä. Hienosti meni, kaikista ennakkopeloista huolimatta ja Riksu sai kivan arvostelun. Tuloksena EH.

-J

4 kommenttia:

Katja kirjoitti...

HYVÄ INTOOOO! Olisipa mukava nähdä kuvia komistuksesta ;).
Onnea ihan kamalasti, nyt sitten jännityksellä odottamaan sitä ekaa ihan oikeaa näyttelyä.

Lilliputit kirjoitti...

Into kyllä käyttäytyy muiden russeleiden seurassa melko levottomasti, mutta toivotaan parasta :)

Laittelen kuvia taas, viimeistään sitten näyttelyn jälkeen!

Nora DaRona kirjoitti...

Hienosti se Porvookin menee.

Mut muista sit et virallisiin on alaikäraja 18kk. Vähän tylsää et teillä siellä on epiksiin 15kk, täällä pääsee usein jo 12kk kisaamaan epiksiin.

Ens vuonna tuutte sitte russelimestaruuksiin! :D

Nähdään Porvoossa!

Lilliputit kirjoitti...

Meillä on mölleissä tuo 15kk, joku fiksu sen päätti... Mut ens kuussa päästään mölleihin jo, en malta odottaa!

Meillä on vielä harjoiteltavaa jonkin verran, kuten kepeille tulo, niin on hyvä, että on aikaa vielä harjoitella :) Onneksi mölleissä ei ole keppejä ;)